Ammattientarkastus alkoi Suomessa jo 1800-luvulla
Jaa sivu:
Ajattelu ja käytäntö Saksasta, Pohjoismaat työsuojelun eturintamassa
Työntekijöiden suojelu on sosiaalipolitiikan vanhin toimialue. Teollinen vallankumous toi työelämän riskit näkyville 1700- ja 1800-luvuilla. Teollistuminen alkoi Britanniassa, mutta sosiaalipoliittinen ajattelu ja käytäntö syntyivät Saksassa.
Saksan valtakunnankansleri Otto von Bismarckin tapaturma-, työkyvyttömyys (1884, 1889) ja sairausvakuutuslait (1883) olivat esimerkillisiä, lähes vallankumouksellisia.
Pohjoismaat ovat kulkeneet eturintamassa työsuojelun saralla. Suomi sijoittuu pohjoismaisessa vertailussa hyvin. Vain Tanskassa työolojen erityinen valvontatoimi, niin sanottu ammattientarkastus alkoi ennen Suomea eli jo vuonna 1873. Suomeen ja Ruotsiin ammattientarkastus tuli samanaikaisesti vuonna 1889 ja Norjaan vuonna 1892.
Laki työtapaturmien korvaamisesta säädettiin ensimmäisenä Norjassa 1894, seuraavana vuonna Suomessa, vuonna 1898 Tanskassa ja Ruotsissa 1901.
Aluksi työsuojelu painottui Suomessakin lähinnä työväestön suojeluun. Teollisuusväkeä oli palkattu, tapahtui liian paljon vakavia työtapaturmia ja myös ammattitaudit alkoivat yleistyä.
Olennainen osa vuoden 1899 keisarillista asetusta olivat määräykset työaikarajoituksista, jotka koskivat lapsia, nuoria sekä työtehtävien osalta myös naisia. Asetus sisälsi myös joitain tehtaiden työoloja sekä työturvallisuutta koskevia määräyksiä.
Merkittävimpänä asetuksen tuomana uudistuksena pidettiin ammattientarkastajien eli nykyisten työsuojelutarkastajien ammattikunnan syntyä. Lakia valvomaan asetettiin aluksi kaksi ammattientarkastajaa – toinen itäiseen, toinen läntiseen piiriin.
Vuonna 1903 opettaja Vera Hjelt aloitti työnsä Suomen ja pohjolan ensimmäisenä ”naispuolisena ammattientarkastajana”, kuten hänen virkanimikkeensä oli kirjattu. Hänen tehtäviinsä kuului työolojen valvominen koko Suomessa.
Hjelt (1857–1947) teki satoja virkamatkoja ja runsaasti aloitteita työolojen kohentamiseksi. Hjeltiä pidetäänkin suomalaisen työsuojelun uranuurtajana. Hänen aloitteestaan (1907) perustettiin Helsinkiin pysyvä työväensuojelunäyttely ”herättämään harrastusta” ja ”oppaaksi työsuojelun alalla”. Näyttely sijaitsee nykyään Tampereella.
Ensimmäinen askel kohti kattavampaa työsuojelusäännöstöä eli työturvallisuuslaki tuli voimaan Suomessa 1930. Lakia uudistettiin 1958, ja nyt laissa oli selkeät säädökset työajoista, työoloista sekä maininta myös työterveyshuollosta. Se mahdollisti lääkärintarkastusten määräämisen työaloille, jotka aiheuttivat erityistä sairastumisen vaaraa.
Sosiaali- ja terveysministeriön alainen keskusvirasto eli työsuojeluhallitus perustettiin vuonna 1973, ja seuraavana vuonna säädettiin työsuojelun valvontalaki. Uudistusten kimmokkeena oli Nokian paperitehtaalla kuolemiin johtaneet altistukset hedelmien suojapaperien käsittelyssä käytetylle difenyylille.
Keskusvirasto sai tuekseen samanaikaisesti perustetut läänijakoa noudattavat työsuojelupiirit. Samalla työpaikkatasoinen työsuojelu sai alkunsa; työpaikoille valittiin työsuojelupäälliköt ja -valtuutetut.
Kunnallinen työsuojelutarkastus yhdistettiin työsuojelupiireihin 1988. Työsuojeluhallinto siirtyi työministeriön alaisuuteen 1989. Iso muutos tehtiin 1993, jolloin työsuojeluhallitus lakkautettiin ja työministeriöön perustettiin uusi työsuojeluosasto. Erillisinä siihen asti toimineet metsä- ja maatalouden suojelupiirit lakkautettiin, ja työsuojelupiireistä tuli itsenäisiä ministeriön alaisia virastoja.
Organisaatiomylläkkä jatkui 1997, kun työsuojeluhallinto palautettiin sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen, tosin työsuhdeasioiden lainsäädäntö jäi vielä työministeriölle. 2004 alkaen työsuojelupiirejä yhdisteltiin niin että niitä jäi vain kahdeksan.
Nykyinen työsuojeluhallintomalli syntyi vuoden 2010 alussa tehdyn aluehallintouudistuksen myötä. Kahdeksasta työsuojelupiiristä muodostettiin viisi työsuojelun vastuualuetta.